LUKU 1

Ensimmäinen opetus

Eli sellainen on asia, että jokainen on korkeampi kuin osaa ajatellakaan.
Ja on niin, että Rakkaus on jokaisessa teissä.
Ja on niin, että Jumala on Rakkaus.
Ja on vielä niin, että olette osa Jumaluutta.
Ja vielä se, että Jumaluus on jokaisessa ihmisessä.
Joten jokainen ihminen on Pyhä olento ja muistakaa, että Pyhyys on kaikessa mitä näette ja koette.
Ja on niin, että tämä on ensimmäinen opetus, jonka Jumala haluaa piirillenne opettaa.
Ja nyt muistakaa, että aina, kun katsotte toisianne, niin se on Rakkaus, jota katsotte.
Ja Rakkaus on Jumala.
Ja Jumala on korkein. Ja korkeimman tehtävä on olla Rakkaus.

Toinen opetus

Eli se on niin, että te ette aina muista, kun rukoilette, että on niin, että aina kun te saatte rukoukseenne sanoja, jotka ovat sellaisia kuin; jos tai sitten, haluaisin tai sitten, että; kun sen aika on niin jne. Kun teidän tulee sanoa, että Kiitos, että tämä asia on jo tapahtunut minulle. Ja silloin siihen tulee myös uskoa, että se on tapahtunut, niin silloin se on niin. Mutta jos te vain haluaisitte jonkun asian tapahtuvan, niin silloin te kumoatte heti koko rukouksenne.

Kolmas opetus

Te aina voitte tulla tänne minun rakkauteni luo. Silloinkin, kun te olette mukamas tehneet syntiä. Ja on niin, ettei sellaista kuin synti ole kuin voitte ajatella, koska se on niin, ettette te tee mitään niin pahaa, että te ette voisi tulla minun tyköni.

Ja niin on Jumala rakastaa jokaista, joka häneen uskoo, jottei yksikään, joka häneen uskoo hukkuisi, vaan olisi iankaikkinen elämä. Ja on niin ettette te tule koskaan katoamaan, vaan te sieluina kierrätte eri paikoissa niin kauan, ettette enää halua. Ja niin on aina ollut, että te itse päätätte milloin te lopetatte vaeltamisen. Sillä ennen kuin te synnytte on sellainen asia, että te haluatte kokea joitain asioita. Ja sen tähden te tulette maan päälle. Ja niin on, että te itse päätätte milloin ette enää synny uudestaan.

Ja on niin, että teidän omat toiveenne toteutuvat aivan niin kuin olette halunneetkin. Ja on niin, että aina syntymää ennen te teette sellaisia lupauksia kuten, että olette jollekin toiselle sielulle avuksi, jotta hän voisi kokea toisenlaisen kokemuksen. Ja on niin, että te lupaatte ja te pidätte lupauksenne. Ja on myös niin, että te ette aina sitä ymmärrä, mutta niin se vain on.

Ja on myös niin, että te lupaatte sellaisia asioita kuin että menette toisen luo ja teette pahaakin. Ja se vain on niin, että te haluatte kokea erilaisia asioita. Ja on niin, että teistä jokainen on luvannut sekä hyviä että myös huonoja, sen takia, että täyttäisitte toisen sielun toiveen. Ja on niin, että te lupaatte myös asioita, kuten sellaisia, että te tapaatte jonkun sielun, jotta hän ei toivottaisi koskaan sinulle hyvää päivää. Sillä sekin on aiemmin sovittu, että ei tulla keskenään toimeen. Ja se on vaikeaa ymmärtää, mutta niin se vain on.

Ja nyt sanon, että aina kun te synnytte uudestaan ja uudestaan on teillä jokin oma tarkoitus elämässä. Ja aina se oma tarkoitus toteutuu, vaikka se ei siltä silloin tunnu. Ja on niin, että jokainen ihminen kärsii, sillä niin on tarkoituskin, koska ihminen haluaa oppia kaikenlaisia kokemuksia. Sillä ennen syntymää olevassa tilassa on vain autuus. Ja on niin, että autuuden tilassa ei voi kokea asioita, vaan asiat vain ovat.

Ja on niin, että te haluatte kokea rakkautta ja muita hyviä tunteita, mutta myös sen vastakohdan. Sillä jos ei pysty tuntemaan rakkauden vastakohtaa, niin ei voi kokea rakkauttakaan. Ja jos ei voi kokea vihaa, niin ei voi kokea sen vastakohtaa eli iloa. Ja on niin, että aina kun te tunnette jotakin, niin silloin te elätte, mutta kun te ette tunne, niin silloin te olette kuollut. Ja kuollut on autuas, mutta ei voi kokea mitään. Ja siinä on syy miksi te haluatte syntyä maan päälle. Ja tietysti te rakastatte elämää juuri siksi, että te koette niin paljon.

Ja vielä se, että teidän oma elämänne on tarkoituksellinen eli jokaisen elämän tarkoitus on jotenkin kasvattaa kokemusvarastoa. Mutta on myös sellaisia elämiä, joiden tarkoitus saattaa olla se, että te esimerkiksi nostatte teidän oman kehityksenne tasoa. Mutta sekin valitaan itse, joten ette ole aina täällä sen tähden.

On olemassa periaate, jonka mukaan olette ihmisinä sellaisia, että te ette koskaan opi enempää kuin mitä teille sanotaan. Mutta on niin, että sinä ja kaikki muutkin ihmiset olette aina valmiita oppimaan aivan kaikkea mahdollista. Kuten esimerkiksi sen, että te vain olette rakastuneita vaikka se ei siltä tunnukaan. Eli se tarkoittaa, että jos teille tulee sellainen tunne, että te mukamas ette rakasta lähimmäistänne, niin silti on niin, että te aina rakastatte jokaista ihmistä, jota te tunnette tai ette edes tunne. Ja se on niin, että teidät on luotu rakastamaan, vaikka se ei aina tunnu siltä. Mutta kun te opettelette sen asian, niin te sen ymmärrätte, että jokainen sielu rakastaa jokaista sielua.

Ja on vain niin, että te sovitte toisillenne sellaisia lupauksia, joista jo olen kertonut. Mutta silti vaikka te lupaatte tehdä toiselle pahaa, niin silti aina kuitenkin rakastatte toisianne. Ja on niin, että aina kun te loistatte rakkautta niin aina silloin te voitte rakastaa jokaista sielua, jonka te tiedätte olevan olemassa. Ja on myös niin, vaikka te luulette, että te ette millään voi rakastaa jokaista sielua, mitä maailmassa on, niin niin se vain on, että sielu on tehty rakastamaan. Ja se tarkoittaa, että rakastakaa aina kaikkea, sillä on niin, että se on teidän tehtävänne aina ollut. Mutta sen te olette unohtaneet. Ja niin on tarkoituskin, sillä on niin, että teidän rakkautenne takia te ette voisi kokea muuta kuin vain rakkautta. Mutta koska te olette sen unohtaneet, niin siksi voitte tuntea myös sellaista, että ette mukamas rakasta jotakin.

Ja on myös niin, että olette sellaisia ihmislapsia, joilla on paljon asioita, joita ette kertakaikkiaan voi ymmärtää. Mutta sen nyt sanon, että teillä on helpompi olla, jos te opettelette rakastamaan jokaista sielua. Ja on myös niin, että kun te rakastatte, niin se tarkoittaa silloin, että teidän sielunne aina kehittyy. Ja se helpottaa teidän elämäänne nyt ja aina. Joten olkaa rakkauden oppilaita ja oppikaa rakastamaan jokaista sielua, jonka elämässänne tapaatte.

Ja on myös niin, että te rakastatte myös aivan kaikkea mitä ikinä voitte ajatella. Eli te olette Rakkaus. Ja se tarkoittaa, että te rakastatte myös kaikkia eläimiä ja kasveja, vaikka välillä tuntuu, että ette millään voi rakastaa käärmeitä tai vaikka hämähäkkejä. Mutta kun te vain opitte rakastamaan kaikkea, niin silloin elämänne helpottuu, koska silloin te voitte rauhassa elää kaikkialla. Sillä eläimet ja kasvitkin tunnistavat teidän rakkautenne. Ja se tarkoittaa, että hekin silloin rakastavat teidän ihmismäistä sieluanne.

Ja on niin, että kasvit ja eläimet ovat aina olleet yhtä suurta kokonaisuutta. Eli on niin, että te olette ihmisinä yksi suuri kokonaisuus ykseydessä. Mutta myös eläimillä ja kasveilla on oma ykseys. Eli teillä kaikilla elävillä on oma yhteinen ykseys. Mutta se, että oletteko ihmisiä ja ihmisen kaltaisia sieluja, vai sitten oletteko te eläimiä tai eläimen kaltaisia sieluja, ei haittaa teidän yhteistä elämäänne maan päällä. Vaan te kaikki olette tulleet tänne jonkin syyn takia. Ja kasveilla ja eläimilläkin on omat syynsä. Ja se on niin, että kasvien ja eläinten maailmassakin on sellaisia lupauksia kuin ihmisillä. Ja on myös niin, että heidän ja teidän lupaukset ovat yhdessä suuri kokonaisuus.

Neljäs opetus

Ja se on niin, että te kaikki ihmislapset olette sellaisia pyhiä olentoja, jotka vaeltavat täällä maan päällä, mutta silti vaikka olette pyhiä, niin silti te teette pahoja tekoja. Ja se on niin, että syntiä ei ole olemassa, vaan on vain lupauksia, joita te teette ennen kuin te synnytte.

Ja on niin, että syntejä on paljon muutakin kuin vain lupauksenne. Mutta niin on, että ihmisten syntejä ei ole olemassa, vaan on teille sanottu niin, jotta te eläisitte paremmin. Ja on niin, että maailma on nyt valmis ottamaan tämän tiedon vastaan, joten tietäkää Jumalan nimeen, että syntiä ei maailmassa ole. On vain sellaisia asioita, kuin lupaukset.

Ja sen sanon, että on myös muuta kuin lupaukset ja ne ovat sellaisia myönnettyjä oikeuksia tehdä jotakin, joka vahingoittaa toista. Ja silloinkaan se ei ole mikään synti, vaan se on niin, että te kaikki olette yhtä paljon tehneet lupauksia. Ja se tarkoittaa, että ei kukaan ole syntinen, vaan on niin, että rakastatte kaikki toisianne aivan kuten olen teille kertonut.

Ja nyt sanon teille, että te ette ehkä heti tätä tässä nyt usko, mutta niin se vain nyt on, että te olette kaikki synnittömiä. Ja sen nyt sanon, että te kaikki olette rakkautta. Ja se tarkoittaa, että te ette voikaan tehdä syntiä, vaan on niin, että rakkautenne takia te myös joskus vahingoittelette toisianne, vaikka se tuntuu oudolta käsittää. Mutta niin se vain on, että te olette täynnä rakkautta ja se on niin, että Rakkaus ei voi tehdä syntiä.

Ja vielä se, että te kaikki olette pyhiä olentoja ja pyhä olento ei voi tehdä syntiä. Ja on niin, että Jeesus puhui teille paljon siitä, että teidän syntinne on anteeksi annetut. Ja muut mestarit ovat kertoneet saman asian toisilla sanoilla, kuten esimerkiksi tuntemanne Budha sanoi, että on vain niin, että olette kaikki sellaisia, että te ette voikaan tehdä pahoja asioita, vaan voitte vain olla rakkauttakin.

Ja kun tulette tänne toiselle puolelle, niin te sen tiedätte, mutta kun te olette maan päällä, niin silloin te ette sitä muista. Ja on niin, että Rakkaus on se asia, joka teissä loistaa, joten olkaa rauhassa, sillä te ette ole syntisiä ihmisiä, vaan Jumalan nimeen te olette Rakkaus.