Hyväntekeväisyys

Yhdistys kerää varoja hyväntekeväisyyteen vuonna 2008 perustamansa Äiti Marian rahaston kautta. Rahastoon laitamme kolmasosan saamastamme tulosta ja kaikki saamamme rahalahjoitukset.

Hyväntekeväisyyskohteet valitaan vuosittain yhdistyksen kokouksissa.

  • Vuodesta 2013 lähtien yhdistys on lahjoittanut vuosittain 200 € Pelastakaa Lapset ry:lle.

 

  • Vuoden 2012 Valopilkkuja ElinVoimaKeskuksessa Hyvän mielen päivän jälkeen lahjoitettiin Kirkon Ulkomaanavulle 200 €.
     
  • Vuoden 2011 hyväntekeväisyyskohteena olevalle Kirkon Ulkomaanavulle lahjoitettiin adventtikeräykseen 240 €. Tällä rahalla Kirkon Ulkomaanapu voi esim. antaa 30:lle aliravitulle lapselle kolmeksi kuukaudeksi lisäravintoa.
     
  • Vuoden 2010-2011 vuodenvaihteessa yhdistys lahjoitti Pelastakaa Lapset ry:n lasten hätäapurahastoon 200 €. Yhdistys on toiminut vuodesta 2008 alkaen myös Pelastakaa Lapset ry:n kuukausilahjoittajana ja tämä kummitoiminta jatkuu edelleen vuonna 2011.
  • Yhdistys lahjoitti joulukuussa v.2009 Unicefille 300 euroa lasten hätäapurahastoon, josta lapset saavat apua kriisien keskellä.
  • Syyskuussa 2009 yhdistys lahjoitti MLL:n Someron osaston uuteen perhekahvilatilaan Mirja Myllyojan maalaaman "Marian sydän" maalauksen, ison keittokattilan, paistinpannun, ruoanlaittovälineitä sekä lapsille puuhailuun tunneliteltan, pallon ja ulkopelin. Rahana laskettuna tuon lahjoituksen arvo oli yhteensä 170 €.
  • BCA ry:n Äiti Marian rahaston lahjoitus kesäkuussa 2009 oli Kirkon ulkomaanavun toisenlainen lahja eli 200 € vesipumpun hankintaan. Tällä lahjalla kunnostetaan ja rakennetaan kaivoja ja vesijärjestelmiä kehitysmaissa.

Äiti Marialta kanavoitu viesti: Hyväntekeväisyys on rikkautta

"Ennen muuta tulee aina miettiä niitä pienempiä. Ja sillä tarkoitan nyt niitä vähäosaisia, joita maapallolla on valtaosa ihmisistä. Ja ei ole oikein, että se on niin, että rikkaat käyttävät niin paljon peltoalaa vain energian tuottamiseen ja lihan tuottamiseen, kun niin paljon sillä määrällä voisi ruokkia ihmisiä.

Eli on niin, että jos ihmiset eivät käyttäisi peltojensa voimavaroja noihin kalliisiin lihantuotantotapoihin, niin moni ihminen voisi saada kasvikunnasta täydellisiä aterioita. Joten aina, kun ihminen jalostaa jotakin, niin aina hän ottaa materiaalia jostakin sellaisesta käytöstä pois, jolla voitaisiin ruokkia monia ihmisiä. Sillä on niin, että öljykasvien tuotanto vie peltoalaa ruokakasvien viljelystä kuten myös esimerkiksi ruokohelpi ja muut sellaiset kasvit, joiden tarkoitus on vain ensisijaisesti energian tuottaminen.Ja myös öljyteollisuus sinänsä vie voimavaroja siitä, että ihmisille tuotettaisiin suoraan ruokaa eikä vain yritettäisi valmistaa energiaa kaikenmaailman herkullisten nautintojen tuottamiseen.

Joten jos vain ihmiset enemmän keskittyisivät siihen, että jokainen maailmassa saisi riittävästi ruokaa, niin silloin niin myös olisi. Mutta nyt on se tilanne, että miljardeja euroja tai dollareita laitetaan siihen, että ihmiset voisivat huvitella. Enkä nyt tarkoita sitä, etteivätkö ihmiset saisi sellaista ollenkaan tehdä, vaan sitä, että ihmisten tulisi asettaa rajoja kaikelle toiminnalleen.

Eli on niin, että jos ihmiset olisivat kohtuullisia energian tuottamisessaan, niin silloin voisi sen muun ajan ja voiman laittaa siihen, ettei kenenkään tarvitsisi nähdä nälkää. Mutta se on tietysti kiinni rahasta ja sen himosta. Ja ihminen on luonteeltaan sellainen, että ego vie ajatukset aina ahneuteen ja siihen, että vain olisi enemmän varallisuutta ja kaikenlaisia hyödykkeitä ympärillä, vaikka todellisuudessa ihminen tarvitsee itselleen vain ja ainoastaan ruokaa, juomaa ja vaatteita sekä ehkä katon päänsä päälle. Ja siten hän jo pystyy elämään. Ja niin onkin monen maapallolla elävän ihmisen elämän laita ja hän ei useinkaan muuta edes kaipaa. Mutta mitä enemmän hänellä on edessään mahdollisuuksia rikastua, niin heti hän alkaa laittaa kaiken voimansa siihen ja tuolloin kaikki muu jo unohtuu.

Ja ensimmäisenä unohtuu lähimmäisen rakkaus. Sillä onhan niin, että jos aina ajattelee muita, niin silloin ei voi rikastua, sillä rikastuminenhan tarkoittaa sitä, että ne rikkaudet, jotka ihmisellä on, ovat joltakin toiselta pois. Joten on niin, että ainoastaan hyväntekeväisyystoiminta, jossa kerätään rahaa vähävaraisille on oikeata rikastumista.Ja on niin, ettei monikaan anna omistaan rahaa tai muuta hyväntekeväisyyteen. Sillä on niin, että jos antaa omastaan pois, niin silloinhan muut rikastuvat tuon ihmisen kustannuksella eikä sellainen sovi egon ajatusmaailmaan.

Eli se, miksi nyt tätä teille yritän kertoa on sellainen asia, että aina kun te omasta aloitteestanne toiselle ihmiselle jotakin annatte on silloin lähimmäisen rakkautta ja se tuo sitä rakkauden tunnetta maapallolle, jota on jo kauan kaivattu. Ja ihminen on myös sellainen, että kun hän itse jotain on saanut, niin hän silloin helpommin voi itsekin jostain luopua, jolloin syntyy sellainen vierivä kivi, joka koko ajan vain vierii suurempana ja suurempana.

Joten tiedä, että pienikin lahjoitus huonompiosaiselle tuo suurta rakkautta koko maapallolle. Ja mitä useammin sen teet, niin sitä suurempi on sen vaikutus.

Ja jokainen ihminen voi vaikuttaa energiatuotantotapoihin valitsemalla itse sellaisia vaihtoehtoja, jotka vähiten kuormittavat energiantuotantosektoreita ja siten voimavaroja jää enemmän jokaisen maapallon ihmisen ruoan tarpeen täyttämiseen. Joten ole antelias lähimmäisellesi ja harkitse mitä teet, niin silloin voit tietää olevasi rikkaampi sydämessäsi kuin moni muu maapallolla asuva ihminen."

©2023 BioforceCenter yhdistys - Putteri (MMD Networks Oy)